KAIPO-verkko: Kokemuksia ulpukan juurakoiden poistosta

4 min read

KAIPO-verkko-hankkeessa kokeiltiin ulpukoiden poistamista kahdella eri tavalla: pohjajyrsinnällä ja laitesukeltamalla.

Kokemuksia ulpukan juurakoiden poistamisesta

KAIPO-verkko-hankkeessa kokeiltiin ulpukoiden poistamista kahdella eri tavalla: pohjajyrsinnällä ja laitesukeltamalla. Tässä artikkelissa on kooste kokemuksista.

Vesikasveja vedessä – mitä tehdä?

Vesikasvien poistamisella on tavoitteena vähentää umpeenkasvua, parantaa veden laatua ja lisätä virkistyskäyttöä. Vesistöt kasvavat umpeen luontaisestikin, mutta ihmisen toiminta vesistöjen valuma-alueilla nopeuttaa umpeenkasvun etenemistä.

Kun kasvillisuutta suunnitellaan poistettavaksi, kannattaa ensin selvittää, mitä kasveja poistetaan ja mistä poistetaan. Kaikkia vedessä ja rannoilla eläviä kasveja ei kannata poistaa, koska niillä on useita tärkeitä tehtäviä vesistöissä. Esimerkiksi ne sitovat ravinteita syrjäyttäen siten sinilevän ja ne ovat elinympäristönä kalojen poikasille. Matalilla avarilla rannoilla vesi- ja rantakasvit estävät rantojen eroosiota ja tuulen aiheuttamaa pohjan samentumista.

Kannattaa myös varautua siihen, että kun jokin vesikasvilaji poistetaan, poistetun vesikasvin vapautuneen paikan valtaa toinen vesikasvilaji. Esimerkiksi erään mökkilaiturin ympäriltä poistettiin ulpukan juurakot, sijalle tuli uistinvita ja uistinvidan poiston jälkeen lumme.

Koneellisesta vesikasvien poistamisesta tehdään aina ilmoitus alueelliseen ELY-keskukseen 30 vrk ennen työn aloittamista.

Mikä ulpukka?

Keltakukkainen ulpukka (Nuphar lutea) on lisääntynyt monessa vesistössä valkokukkaisen lumpeen ohella. Ulpukalla on pohjasedimentissä paksu juurakko. Juurakosta nousee lehtiä, joista osa kelluu veden pinnalla. Kelluslehtistä ulpukkaa on vaikea vähentää pelkästään lehtiä niittämällä, sillä suurin osa kasvin vararavinnosta on paksussa juurakossa. Tästä syystä ulpukan poistaminen kannattaa keskittää juurakoiden poistamiseen. Juurakoiden poistaminen kannattaa tehdä loppukesästä talveen välisenä aikana, kun kasvi on kerännyt ravinteet juurakkoon seuraavan kesän kasvua varten. Juurakoiden kerääminen pois vedestä on tärkeää, koska ulpukka voi lähteä juurakon palasesta juurtumaan uudelle paikalle.

Ulpukka eli isoulpukka esiintyy yleisenä lähes koko Suomessa. Maassamme tavataan myös pienempää konnanulpukkaa ja näiden kahden lajin risteymää, pohjanulpukkaa.

Ulpukan poistoa sukeltamalla

Liperin Siikasalmella kokeiltiin ulpukan juurakon poistamista sukeltamalla veden virtaamisen ja virkistyskäytönkin parantamiseksi elokuussa 2021. Kohteessa ei voi käyttää koneita, sillä salmen pohjassa on vesi- ja viemäriputkia. Putkien päälle on kasautunut sedimenttiä eikä niiden sijaintia pysty tarkalleen määrittämään. Laitesukeltaminen mahdollistaa pitkäaikaisen työskentelyn veden alla eikä vaurioita vedenalaisia putkia.

Sukeltamista kokeiltiin kahdessa ulpukkakasvustossa: lähellä siltaa ja salmen keskellä. Kasvustot valittiin sen mukaan, miten paljon kasvin lehtiä kelluu pinnalla. Ulpukan poiston tavoitteena oli lähellä siltaa veden virtauksen parantaminen. Toinen kohde salmen keskeltä valikoitui yleisötilaisuuden vuoksi.

Kohteet olivatkin veden pinnan alla erilaisia: lähellä siltaa ulpukan juurakot olivat paksuja ja tiukasti kietoutuneet toisiinsa. Pehmeää mutaa oli juurakoiden päällä noin 30 cm. Sen sijaan salmen keskellä kasvusto hiekassa oli harvempaa ja juurakot ohuempia. Todennäköisesti sillan lähellä vankka kasvusto on vakiintunutta ja vanhempaa kuin salmen keskellä.

On myös huomioitavaa, että veden pinnalla näkyy ulpukan lehdistä vain osa – osa juurakoista ei kasvata lehtiä veden pinnalle.

Vesi samentuu heti, kun sukeltaja koskee pohjaan. Paksut juurakot löytyvät pohjasta käsin tunnustelemalla ja pinnalta lehtivanoja seuraten. Sukeltajan veitsi osoittautui tehokkaaksi työvälineeksi ulpukan juurakoiden irrottamisessa. Ulpukan juurakot ovat kietoutuneet tiukasti toisiinsa ja mitä vanhempi kasvusto, sen enemmän, paksumpaa ja vaikeasti irrotettavampaa juurakkovyyhti oli. Sukeltaja viilsi veitsellä paksun pääjuurakon reunoja myötäillen ohuet juuret poikki ja nykäisi juurakon irti. Juurakko nousi kellumaan veden pintaan, josta lautalla olevat avustajat nostivat juurakot pois vedestä.

Lautalle nostetulla ulpukan juurakolla on kokoa.

Sillan lähellä vanhassa ja vakiintuneessa kasvustossa juurakoita poistettiin noin 5 m2 tunnissa, kun taas salmen keskellä hiekkapohjalla juurakoita poistettiin jopa 15 m2 tunnissa. Noin kuuden tunnin sukeltamistyön tuloksena oli juurakoita yhteensä vajaa 2 m3.

Juurakot vietiin kompostoitumaan tilan kompostialueelle.

Yhteenveto: Ulpukan juurakoiden poistaminen sukeltamalla soveltuu esimerkiksi yksittäisten pienialaisten mökki- tai venerantojen edustalle, missä konetyö on liian arvokasta. Sukeltamalla juurakoita voidaan poistaa myös kohteista, missä konetyötä ei voida käyttää esimerkiksi kaapelien tai vesiputkien rikkoontumisriskin vuoksi.

Ulpukan poisto pohjajyrsinnällä

Valtimolla Ylä-Valtimojärven Pertunlahdella poistettiin uimapaikan edustalta ulpukan ja muiden vesikasvien juurakoita pohjajyrsimellä syksyllä 2020. Tavoitteena oli kasvillisuutta poistamalla lisätä veden virtaamaa ja parantaa uimapaikan virkistyskäyttöä. Pohjajyrsintä vaatii koneellisen niiton ja ruoppauksen tavoin vesialueen omistajan luvan ja ilmoituksen ELY-keskukselle vähintään kuukautta ennen toteutusta.

Pohjajyrsintä rouhii juurakot irti pohjasta. Suurin osa juurakoista saadaan tällä tavoin pois järven pohjasta. Juurakoiden kerääminen vedestä on tärkeää, jotta juurakoiden palaset eivät jää jatkamaan kasvuaan uudessa paikassa.

Poistettu vesikasvillisuus siirrettiin peltoon maanparannusaineeksi. Juurakonpoiston toteutti pirkanmaalainen IMH-Tekniikka Truxor-monitoimikoneella; työhön osallistui myös Ylä-Valtimon kyläyhdistys ja paikallisia yrittäjiä. Pohjajyrsinnän kustannukset ovat koneellisen niiton luokkaa.

Vuonna 2021 ulpukkaa on noussut selkeästi vähemmän alueelle, mutta muita vesikasveja on tullut jonkin verran tilalle. Kyläyhdistys on jatkanut kohteen hoitoa niittämällä. Pian uimarannalla on taas käyttöä.

Yhteenveto: Juurakoiden poisto pohjajyrsimellä on tehokasta, mutta poiston pitkäaikaisvaikutuksista vesiekosysteemiin tarvitaan lisää tietoa. Vesikasvien poisto tulee toteuttaa yhteisymmärryksessä viranomaisten ja muiden vesialueen käyttäjien kanssa, koska siitä voi aiheutua veden väliaikaista samenemista, nostopaikan sotkeentumista tai muuta haittaa.