Haaveissa unelmiesi piha – helppohoitoisuus jatkaa trendinä

1 min read

Uutinen

Kevät saa jälleen silmäilemään omaa puutarhaa. Kuinka voi vaikuttaa pihan kokonaisvaltaiseen toimivuuteen, eritoten helppohoitoisuuteen?

Marika turpeinen

Haaveissa unelmiesi piha – helppohoitoisuus jatkaa trendinä

Kevät saa jälleen silmäilemään omaa puutarhaa. Kuinka voi vaikuttaa pihan kokonaisvaltaiseen toimivuuteen, eritoten helppohoitoisuuteen? Entä voinko vaikuttaa uuden kasvukauden menestykseen? Muun muassa nämä kysymykset askarruttivat Suupohjan seudun puutarhamessuilla. Marika Turpeinen, maisemasuunnittelija Etelä-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisista antoi vastauksia;

-Helppohoitoinen piha ei ole mahdoton saavuttaa. Itse pitäisin tärkeimpänä nurmialueiden yhtenäisyyden ja eri pinnoitteiden rajaamisen esim. reunakivellä. Istutusryhmissä ehdottomasti kannattaa suosia isompia kokonaisuuksia, pyrkiä karsimaan lukumäärissä pieniä erillisiä istutusryhmiä.

Kasvivalinnat tehdään aina olosuhteiden mukaan, mm. valonmäärän tarve vaihtelee huomattavasti kasvilajeittain. Esimerkiksi hortensiat, alppiruusut ja havukasveista eritoten tuijia ei pidä sijoittaa etelänpuoleiseen kuumuuteen. Puuvartisilla lajeilla menestysvyöhykeluokituksia kannattaa noudattaa, jotta talvehtiminen olisi varmempaa. Etelä-Pohjanmaalla menestyvät varmimmin vyöhykkeen 4-8 kasvit.

Jotta istutukset saavat hyvän alun juurtumiselle ja kasvulle, kiinnitetään huomiota maan perustuksiin.

- Perustetaan kasveille riittävän paksu ja laaja multapeti, jotta mahdollistetaan tarpeeksi laadukas kasvualusta veden ja ravinteiden varastointia varten. Talven jäljiltä kevätlannoitus ja kalkitus on hyvä buusteri puutarhan kasveille ja nurmelle, mutta havukasvit eivät pääsääntöisesti kalkitusta kaipaa.

Virisikö ajatuksia sinun pihasi parantamiseksi? Maisemasuunnittelija on apunasi kaikissa unelmapihasi vaativissa ratkaisuissa.

Ota yhteyttä: Marika Turpeinen, maisemasuunnittelija, 043 825 2410
Riikka Asunmaa, maisemasuunnittelija, 040 534 9337, ProAgria Etelä-Pohjanmaa MKN Maisemapalvelut