Asta Asunmaalle Jaakko Kolmosen tunnustuspalkinto

1 min read

Uutinen

Tunnustuspalkinto myönnettiin suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta.

Mkn artikkeli astaasunmaa

Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten erityisasiantuntija Asta Asunmaalle on myönnetty Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen rahaston tunnustuspalkinto suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta.

Ruuan ja kotitalouden erityisasiantuntija Asta Asunmaa on työskennellyt Etelä-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisten palveluksessa vuodesta 1990. Asunmaa asuu Alavudella, työskentelyalue on koko Etelä-Pohjanmaa.

Asta Asunmaa on idearikas ja taitava ruokakulttuurin kehittäjä. Hän on paikallisen ruokaperinteen osaaja ja eteenpäin viejä. Asunmaalla on vaikuttavaa kokemusta ja osaamista eri-ikäisten ruokaan, ruuanlaittoon, ruokailuun, ravitsemukseen ja terveyteen liittyvissä asioissa kouluttajana, luennoitsijana, esittelijänä ja asiantuntijana. Vuosittain hän organisoi tai on asiantuntijana yli sadassa tilaisuudessa tavoittaen tuhansia kuluttajia. Asunmaa on myös kysytty ja arvostettu asiantuntija paikallisissa ja valtakunnallisissa medioissa.

Asta Asunmaa tunnetaan lähiruuan puolestapuhujana ja isojen ruokatapahtumien organisoijana. Asunmaan kädenjälki ruokahuollon järjestämisessä on näkynyt mm. Farmari-maatalousnäyttelyssä, Senaatintorin maakuntajuhlissa 2012 ja monessa Herättäjäjuhlassa. Samalla hän on kouluttanut lukuisia talkoolaisia ruokapalvelun toteuttamiseen ja huolehtinut hygieniaosaamisen edistämisestä Etelä-Pohjanmaalla.

Asunmaa on osallistunut lukuisiin ruokahankkeisiin edistäen niissä perinneruokakulttuuria, pienimuotoista elintarvikkeiden jatkojalostusta, lähiruokaa, luonnontuotteiden käyttöä ja tunnettuutta sekä ruokayrittäjyyttä.

Tunnustuspalkinnon arvo on 3 000 €. Muut palkinnon saajat olivat ruokatoimittaja Christina Aaltio, toimittaja Olli Ihamäki ja keittiömestari Aira Viitaniemi. Palkinnot jakoi Helsingin Messukeskuksessa 6.4. rahaston asiamies, K-kauppias Petri Kolmonen.