Perunamunakas

Keitetyistä tähdeperunoista teet ruokaisen munakkaan.

Perunamunakas 2

Keitetyt tähdeperunat sopivat hyvin munakkaaseen. Tähän ruokaan voit myös käyttää kypsää lihaa, makkaroita, leikkeleitä tai juustonkannikoita. Hävikistä herkuksi -ajattelua parhaimmillaan!

2 – 3 kpl keitettyä perunaa
1 rkl rypsiöljyä
4 kananmunaa
0,5 dl maitoa tai vettä
0,5 tl suolaa
ripaus mustapippuria
kasviksia oman maun mukaan, esimerkiksi kirsikkatomaatteja, paprikaa, sipulia
0,5 dl hienonnettua yrttiä, esim. persilja

  1. Viipaloi perunat. Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää perunat kuumalle pannulle. Paista hetki.
  2. Riko kananmunat kulhoon ja lisää joukkoon maito/vesi, suola ja pippuri.
  3. Lisää munakasmassa perunoiden päälle ja anna paistua muutama minuutti keskilämmöllä.
  4. Lisää munakkaan päälle kasviksia oman maun mukaan.
  5. Viimeistele hienonnetulla yrtillä ja nauti heti.