Vuoden maisemateko 2017 -tunnustus Kainuuseen Vienan reitille

3 min read

MKN Maisemapalvelut· Asiantuntijat

Suomussalmen Vängän ja Viiangin kylien maanomistajien työ tukee Vienan reitin kehittämistä kulttuuri- ja luontomatkailukohteena.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus myönsi Pentti Kinnuselle, Pauli Heikkiselle ja Juha Kinnuselle Vuoden maisemateko -tunnustuksen esimerkillisestä, monipuolisesta ja pitkäjänteisestä maisemanhoitotyöstä.
Vienan reitti on vuosisatoja käytetty, Lönnrotinkin käyttämä kulkureitti. Reitin varrella on perinteisiä vaara-asutuskyliä ja monipuolista kulttuurihistoriaa, mm. vanhoja merkkipuita, itsenäistymisen ajan, talvisodan ja jatkosodan merkkejä ja tapahtumapakkoja. Helppokulkuinen, upeissa maisemissa kulkeva, merkitty retkeilyreitti on yksi Suomi 100 -luontohelmikohteista.
Maanomistajat ovat hoitaneet niittyjä ja metsän reunavyöhykkeitä Vienan reitin varrella ja historiallisilla merkkipaikoilla. He ovat myös kunnostaneet alueen perinnerakennuksia, opasteita ja rakenteita talkootyönä. Vängänvaaran ja Viiangin kylämaisemat tulevat maanomistajien tekemien ympäristösopimuksien myötä kokonaisuudessaan hoidon piiriin.

”Vienan reitin kunnostus- ja maisemanhoitotyö vahvistaa seudun paikallisia ominaispiirteitä ja lisää reitin houkuttelevuutta valtakunnallisena kulttuuri- ja luontomatkailukohteena. Ympäristötukia on näin hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. Maisemateko sopii itsenäisyyden juhlavuoden teemaan erinomaisesti”, kiittelee kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.
Tunnustus kulttuurimaiseman hoidosta
Suomen itsenäisyyden juhlavuonna maisemateon haluttiin ilmentävän itsenäisyyden merkkejä maisemassa. Kilpailuun tuli liki 50 ehdotusta, joista valittiin 17 alueellista maisematekoa. Alueellisista voittajista valittiin valtakunnallinen Vuoden 2017 maisemateko. Tunnustus annettiin nyt kolmannen kerran.
Vuoden maisemateko -kilpailulla Maa- ja kotitalousnaiset haluaa nostaa esiin kulttuurimaisemasta huolehtivien yksittäisten henkilöiden, yhdistysten, talkoolaisten ja muiden toimijoiden tärkeää työtä. Maaseudun kulttuurimaisemien säilyminen vaatii pitkäjänteistä hoitoa ja yhteistä sitoutumista asiaan. Kilpailulla halutaan muistuttaa, että hoidettu maisema lisää alueen vetovoimaisuutta, vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja parantaa ihmisten viihtyisyyttä.
Vuoden 2017 maisemateon valitsivat opetusneuvos Kirsi Lähde Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ympäristöministeriöstä, järjestöpäällikkö Liisa Lohtander Suomen Kotiseutuliitosta, toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt, toimituspäällikkö Kirsi Väisänen ja kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.
Alueelliset Vuoden maisemateot
ETELÄ-KARJALA, Luumäki: Kotkaniemi-säätiö, Kotkaniemen puutarhan entistäminen
ETELÄ-POHJANMAA, Alavus: Sapsalammin kyläyhdistys, Alavuden Eteläpään Maamiesseura ja Maa- ja kotitalousnaiset, Sapsalammin kalastusseura, Sapsalammin kylätalon ja Siikinniemen rantalavan kunnostus ympäristöineen
ETELÄ-SAVO, Mikkeli: Otavan koulutilan ystävät ry, Otavan koulutilan puiston vaaliminen
KAINUU, Suomussalmi: Pentti Kinnunen, Pauli Heikkinen ja Juha Kinnunen, Vienan reitin kylien ja historiallisten merkkipaikkojen maisemanhoito
KANTA-HÄME, Hattula: Sattulan kyläyhdistys, Sattulan sepän pirtin pihapiirin kunnostus
KESKI-POHJANMAA, Kaustinen: Virkkalan Perinneseura, Wirkkaloiden perinnetalon siirtäminen ja kunnostus
KESKI-SUOMI, Pihtipudas: Usko Paanen, Alvajärven ja Muurasjärven perinnemyllyt -julkaisu
KYMENLAAKSO, Iitti: toimikunta ja Antti Pullinen, Iitin Murhin juhlakuusi
LAPPI, Kittilä: Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri ry, Särestöniemi-museo ja Lapin ELY-keskus, Perinnepäivät Särestöniemessä Kittilässä 25.-26.8.2017
PIRKANMAA, Hämeenkyrö, Hämeenkyrön maatalousseurat (maa- ja kotitalousnaiset ja -seurat, maamiesseurat, pienviljelijäyhdistykset: Risurytinät - suuret maisemanhoitotalkoot
POHJOIS-KARJALA, Kiihtelysvaara: Uskalin kyläyhdistys ry, Vihtakosken voimalaitossaaren maisemanhoitotyöt
POHJOIS-POHJANMAA, Kuusamo: Kuusamon kaupunki/Yhdyskuntatekniikan toimiala, Kuusamon Salpalinjan entisöinti
POHJOIS-SAVO, Kuopion Maaninka, Kinnulanlahti ja Käärmelahti: Kinnulanlahden ja Käärmelahden asukkaat, Valkeisenjärven kunnostus v. 2014-2018
PÄIJÄT-HÄME, Asikkala: Vuoksenlaakson metodistiseurakunta ja talkoolaisia, Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan kirkon ulkoasun ja piha-alueen kunnostus 2015 – 2017
SATAKUNTA, Huittinen: Huittisten Maatalousnaiset ry, Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Ripovuoren raivaus
UUSIMAA, Hyvinkää: Kytäjän kyläyhdistys, Kytäjän Isokylä 100 vuotta sitten ja tänään, torpparialueesta tietoa koululaisille ja uusille asukkaille
VARSINAIS-SUOMI, Masku: Niemenkulman kyläyhdistys, Niemenkulman Martat, Kulttuurimaisemareitin opasteiden uusinta
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Vuoden maisemateko -kilpailun valintaa.
Lisätietoa:
Pentti Kinnunen p. 040 525 0640

Mariko Lindgren, p. 043 827 2308
Maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntija
Kainuun maa- ja kotitalousnaiset
mariko.lindgren@maajakotitalousnaiset.fi

Leena Lahdenvesi-Korhonen, puh. 040 523 5133
Kehitysjohtaja, maaseutumaisema ja luonnonhoito
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
leena.lahdenvesi-korhonen@maajakotitalousnaiset.fi