Työt takana -loma marraskuussa 2018 haettavissa 18.8.2018 mennessä

1 min read

Ajankohtaista

Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon Maa- ja kotitalousnaisten Keskukselle myöntämät tuetut lomat 2018

Vuosikymmenten työt takana ja eläkkeelle jäänti häämöttää tai eläkeaikaa on jo tovi eletty. Omasta hyvinvoinnista ei ole työn kiireessä ehtinyt ehkä huolehtia. Nyt on aika virkistyä, saada kipinä oman hyvinvoinnin panostamiseen ja tutustua samassa elämänvaiheessa oleviin ihmisiin.

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) on myöntänyt vuodeksi 2018 Maa- ja kotitalousnaisten Kesksus ry:lle kaksi tuettua
Työt takana -lomaviikkoa, joista ensimmäinen pidettiin tammikuussa 2018 Lehmirannan lomakeskuksessa Salossa,

  • 18.11. - 23.11.2018 Suomen Ladun Kiilopäällä Saariselällä, hakuaika 18.8.2018 mennessä.

Lomaohjelmassa on ohjattua liikuntaa, kesksuteluja sekä mahdollisuus yhdessäoloon. Lomaan sisältyy täysihoito ja majoitus jaetussa kahden hengen huoneissa.

Loman omavastuuosuus on 20 € /vrk. Suurin osa kustannuksista katetaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) avustuksella.

Lomalle voi hakea yksin, puolison, perheen tai ystävän kanssa. Lomalle hakeminen ei edellytä järjestön jäsenyyttä.

Alla löytyvät tulostettavat ja täytettävät hakulomake ja hakuohje. Kätevimmin täytät hakulomakkeen sähköisesti, joka läytyy MTLH:n Lomatuen haku -sivun linkistä Sähköiseen lomakalenteriin ja sähköiseen hakemukseen pääsee tästä!

Lehmirannan loman hakuaika päättyy jo lokakuun lopussa, joten hakemukset kannattaa tehdä heti.

Yhteistyössä: