Seija Varila on vuoden 2017 Maa- ja kotitalousnainen Keski-Pohjanmaalla

1 min read

Monen toimen Seija

Järjestöväki oli saattelemassa pitkäaikaista ruoka- ja ravitsemusasiantuntija Seija Varilaa puhein, lahjoin ja lauluin kolmekymmenvuotisen työuran päätteeksi eläkkeelle. Hänet yllätettiin valitsemalla myös Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiseksi 2017.

Perholainen Varila aloitti työnsä kotitalousneuvojana pitämällä mikroaaltouunien käyttökursseja. Ruokakursseja pidetään edelleen. Nyt ne ovat illan mittaisia, 1980-luvulla kurssit kestivät kaksikin viikkoa, muisteli Varila. Seija Varila kuvasi itseään käveleväksi netiksi ennen internetin aikakautta. Lukuisat ovat ne vastaukset, joita hän on myös kauppareissuillaan raaka-ainemääriä perhejuhliin kyseleville antanut.

Monipuolisen neuvontatyön ohella Seija on pyörittänyt maakunnan alueella vireää järjestötoimintaa ja innostanut väkeä osallistumaan yhteisiin rientoihin.