Farmari 2022-maatalousnäyttely avaa ruoantuotannon vastuullisuutta

2 min read

Mikkelissä tulevana kesänä 30.6.-2.7. järjestettävä Farmari-näyttely palkitsee kävijöiden ja näytteilleasettajien pitkän odotuksen.

Farmari2022 tiedote 1 2 2022 www
Farmari -maatalousnäyttely järjestetään tulevana kesänä 30.6. - 2.7.2022 Mikkelin Kalevankankaalla. Monipuolinen yli 13 hehtaarin näyttelyalue sisältää mm. laajan kotieläinkentän eläimineen ja tapahtumakehineen, kaksi monipuolista konekenttää sekä mielenkiintoisen metsäosaston. Muilla sisä- ja ulko-osastoilla esitellään mm. energiaratkaisuja, maaseutuyrittäjyyttä, lähiruokaa, kädentaitoja ja harrastamista.
- Vastuullisena toimijana päädyimme vuoden 2020 koronatilanteesta johtuen siirtämään Farmaria kahdella vuodella eteenpäin kesään 2022. Kävijät, näytteilleasettajat ja pääyhteistyökumppanit ovat jaksaneet sitkeästi odottaa tapahtumaa, kiitos siitä heille. Nyt kuitenkin meillä on ilo ilmoittaa, että näyttelyä valmistellaan tulevalle kesälle täydellä vauhdilla, kertoo näyttelypäällikkö Kirsi Mutka-Paintola.
Suomen laajin maatalousnäyttely esittelee suomalaista ruuantuotantoketjua pellolta pöytään, unohtamatta kuitenkaan parhaimman kesälomakauden elämyksiä. Farmari on kohtaamis- ja keskustelupaikka maa- ja metsätalouden ammattilaisille, päättäjille ja kuluttajille. Jokainen näyttelykävijä löytää alueelta varmasti kiinnostavaa katsottavaa ja koettavaa. Tarjolla on ammattiasiaa, uutuuksia ja asiantuntijakohtaamisia, mutta myös viihtymistä kevyemmän ohjelman, eläinten ja kotimaisen ruoan seurassa. Farmari 2022 -maatalousnäyttelyn pääteemana on vastuullisuus ja siellä esitelläänkin erityisesti kotimaista vastuullisesti toimivaa ruoantuotantoketjua.
- Farmari tarjoaa sloganinsa mukaisesti asiaa ja elämyksiä. Haluamme tapahtumana olla myös vahvasti ajassa ja tuomassa ajankohtaisiin teemoihin luotettavaa tietoa niin ammattilaisille kuin kuluttajillekin. Siksi tässä hetkessä kotimaisen maa- sekä metsätalouden vastuullisuuden esille nostaminen oli meille itsestään selvä valinta tapahtuman pääteemaksi, Mutka-Paintola kertoo.
Farmari 2022 kokoaa yhteistyökumppaneiden kanssa kesänäyttelyyn sopivan ohjelman ajankohtaisista aiheista. Pääyhteistyökumppaneina näyttelyssä ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamk, LähiTapiola Oy, Metsä Group, Mikkelin kaupunki, Valio Oy ja Viestimedia Oy / Maaseudun Tulevaisuus. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Lisätietoja:
Farmari 2022 näyttelypäällikkö Kirsi Mutka-Paintola, p. 043 826 7882, kirsi.mutka-paintola@proagria.fi
Tapahtuman järjestää ProAgria Tapahtumat Oy, jonka ydintoimintaa on maatalousalan ammattinäyttelyiden järjestäminen. Sen tunnettuja näyttelyitä ovat KoneAgria, Farmari-maatalousnäyttely, Peltopäivä, Pohjanmaan Peltopäivä sekä Jyväskylässä järjestettävät Retkelle, Wemmi-kevätmarkkinat ja syksyinen Wemmi – Ween maan viljaa -markkinat. Näyttelyt ovat ProAgrian omistajien eli viljelijöiden haluamia uuden teknologian, tiedon ja menetelmien tutustumispaikkoja ja suosittuja kohtaamis- ja verkostoitumispaikkoja.
ProAgria Tapahtumat Oy on vuonna 2020 perustettu ProAgria keskusten, ProAgria Keskusten Liiton sekä ruotsinkielisestä neuvonnasta vastaavien organisaatioiden omistama yhtiö. Yhtiöön on sulautunut myös FKS-Tapahtumat Oy.