Muikkua taikinakuoressa

Kalaruoat

Piilota muikut mehevään taikinakuoreen.

Mkn artikkeli ruokaneuvot muikkua taikinakuoressa kuvamaajakotitalousnaisettimoviljakainen vaaka

Muikkua taikinakuoressa

Kuori
3 dl vehnäjauhoja
2 dl ruiskorppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g margariinia
200 g ruohosipulituorejuustoa

Täyte
n. 500 g muikkufileitä
6-7 keskikokoista perunaa
1 sipuli
1 rkl rypsiöljyä
150 g sinihomejuustoa
suolaa
jauhettua mustapippuria
kananmunaa voiteluun

  1. Yhdistä vehnäjauhot, ruiskorppujauhot ja leivinjauhe kulhossa. Nypi margariini jauhojen sekaan. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.
  2. Taputtele taikina muovikelmun sisään levyksi ja anna levätä jääkaapissa puoli tuntia.
  3. Mausta muikkufileet suolalla.
  4. Pese, kuori ja suikaloi peruna ohuiksi suikaleiksi. Monitoimikone tai käsimandoliini nopeuttaa suikalointia. Kuori ja pilko sipuli hienoksi silpuksi.
  5. Paista peruna-sipuliseosta öljyssä sekoitellen kunnes perunasuikaleet ovat hiukan pehmenneet. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä.
  6. Murenna sinihomejuusto pieneksi muruksi ja sekoita jäähtyneeseen peruna-sipuliseokseen.
  7. Kauli kuoritaikina noin 45 cm leveäksi ja 30 cm pitkäksi levyksi. Nosta taikinalevy leivinpaperin päälle pellille.
  8. Levitä puolet peruna-sipuliseoksesta taikinalevyn keskelle niin, että se peittää 1/3 levystä. Lisää päälle puolet muikuista, loput perunaseoksesta ja päällimmäiseksi loput muikut.
  9. Leikkaa reunoille jäävä taikina veitsellä 3 cm:n levyisiksi nauhoiksi. Nostele taikinanauhat täytteen päälle ristikkäin.
  10. Voitele taikinan pinta kananmunalla. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia, laske lämpötilaa noin 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä reilu puoli tuntia.