Maustepaahdettua lohta

Kalaruoat

Lohen pintaan hierotaan jouluiset maut, kanelia ja neilikkaa.

Mkn artikkeli joulu maustepaahdettulohi kuvatimoviljakainen 2016 4
Maustepaahdettua lohta
10 annosta alkupalana
600 g lohi- tai kirjolohifileetä palana
1 dl suolaa
1 dl sokeria
Mausteseos:
1 tl maustepippuria
1 tl kanelia
½ tl neilikkaa
Rypsiöljyä paahtamiseen
  1. Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se noin 5 senttiä leveiksi tangoiksi pituussuuntaan.
  2. Sekoita sokeri ja suola keskenään ja hiero koko määrä kauttaaltaan lohifileen pintaan.
  3. Anna lohen suolaantua jääkaapissa 4–5 tuntia. Kun kala on suolaantunut, huuhtele ja kuivaa kalan pinta.
  4. Sekoita mausteet ja hiero seos lohitankojen pintaan.
  5. Paahda tangot nopeasti pienessä määrässä rypsiöljyä erittäin kuumalla pannulla niin, että tangon kaikki sivut paahtuvat.
  6. Kiedo paahdetut lohitangot tuorekelmuun ja anna niiden jäähtyä tunnin ajan jääkaapissa.
  7. Leikkaa tangot ohuiksi annospaloiksi ja tarjoile esimerkiksi karkealla sinapilla maustetun majoneesin ja tuoreen tillin kera mallasleivän päällä.