Kukkakaali-kvinoasalaatti

Kvinoa on monille uusi monipuolisesti ruokiin sopiva tuttavuus, jota kasvatetaan myös Suomessa.

Kukkakaali kvinoasalaatti vaaka kati laszka 0188

3– 4 annosta

2 dl kvinoaa
300 g kukkakaalia
Kastike
1 pieni valkosipulinkynsi
(pala tuoretta chiliä)
0,75 dl rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl sokeria
1 tl suolaa
Lisäksi
1 keltainen tai punainen
paprika
1 appelsiini
1 dl auringonkukan- tai
kurpitsansiemeniä
0,5 dl hienonnettua tuoretta
minttua
0,5 dl hienonnettua tuoretta
korianteria
(vihreää salaattia)

1. Huuhtele kvinoa ja kukkakaali.
Irrota kukkakaalin kukinnot sopiviksi
suupaloiksi. Isot palat voit puolittaa.
(Säästä varsiosa ja lehdet esim. sosekeittoon
tai vokkiin).

2. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen
mukaan juuri ja juuri kypsäksi. Kypsennä
kvinoan höyryssä kukkakaalit
napakan kypsiksi tai erillisessä kattilassa
vähässä vedessä. Anna jäähtyä.
Kaada kvinoa lävikköön, huuhtele
kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
Kaada kulhoon.

3. Valmista kvinoan kypsymisen aikana
kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli
(sekä chilipala). Sekoita kastikkeen
ainekset keskenään ja valuta
vielä haalean kvinoan joukkoon.

4. Huuhtele paprika, halkaise, poista
kanta sekä siemenet ja leikkaa paprika
kuutioiksi.

5. Kuori appelsiini ja leikkaa kalvottomiksi
lohkoiksi. (Valuta irronnut mehu
kvinoan joukkoon).

6. Paahda siemeniä kuivalla pannulla,
kunnes ne alkavat saada väriä ja tuoksuvat
pähkinäiseltä.

7. Laita kukkakaalit, paprika, appelsiinit
ja yrttisilppu kvinoan päälle kulhoon
ja nostele sekaisin. Anna maustua
kylmässä tunti ja tarkista maku.

8. Levitä halutessasi vihreää salaattia
vadille ja lusikoi kvinoasekoitus päälle.
Ripottele pinnalle siemenet ja nosta
tarjolle.