Oulun limppu

Oulun limpussa maistuu pomeranssi

Oulun limppu

Oulun limppu

4 leipää

1 l piimää
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
2 dl siirappia
2 rkl pomeranssinkuorta
1 rkl hienonnettua kuminaa tai fenkolia
14 dl ruisjauhoja
n. 11 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja

Voitelemiseen
1 dl vettä
1–2 tl siirappia

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään. Kiehauta siirappi ja mausteet. Lisää seos haaleana piimän joukkoon.

2. Lisää taikinaan jauhot ja vaivaa tasaiseksi. Anna taikinan nousta tunnin ajan. Hyvin noussut taikina on kuohkeaa ja pehmeää.

3. Vaivaa taikina kiinteäksi ja jaa se neljään osaan. Vaivaa taikinapalat. Käännä taikinapalaa oikean käden kämmensyrjällä vasenta kämmentä vasten, kunnes palan pinnasta tulee sileä. Käytä vaivatessa runsaasti ruisjauhoja. Nosta leivinpaperoiduille pelleille. Taputa leivät pulskan mataliksi.

4. Anna leipien nousta noin 45 minuuttia.

5. Pistä leipien keskelle yksi reikä pohjaan asti ja paista leipiä noin tunnin ajan 200 C:ssa. Voitele leivät siirappivedellä paistamisen loppupuolella, jatka paistamista vielä voitelun jälkeen.

6. Peitä paistetut limput leivinliinalla ja muovilla. Kypsän leivän maku muuttuu ja paranee viikon aikana.

Vinkki! Leipien voitelu siirappivedellä kannattaa tehdä paistamisen loppuvaiheessa. Silloin pinnasta ei tule niin tahmea kuin jos ne voideltaisiin vasta paistamisen jälkeen.

Lue lisää Oulun limpusta täältä