Melalahden vesistökunnostusselvitys

Oulujärven rannoilla ranta-asumista ja virkistyskäyttöä haittaavat pensoittuminen, soistuminen ja vesikasvillisuuden lisääntyminen, jotka aiheutuvat maankäytön muutoksista. Muutokset uhkaavat myös luonnon monimuotoisuutta elinympäristöjen yksipuolistuessa. Paltamon Melalahden kylä ympäristöineen on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema, jossa rannat ja vesi ovat olennaisessa asemassa. Aiemmat maisemanhoidon suunnitelmat ja toimenpiteet alueella ovat painottuneet kuivan maan perinnebiotooppien hoitoon. Kunnostuksen tarpeessa olevien alueiden laajuuden ja monimuotoisuuden vuoksi rantojen kunnostustoimenpiteiden suunnittelu ja toteutus on ollut haasteellista, ja erityistä suojelua kaipaavien lajien esiintymistä tarvitaan lisää tietoa. Hankkeen aikana toteutetaan kattavat luontokartoitukset ja laaditaan vesistökunnostusselvitys tulevien kunnostustoimenpiteiden mahdollistamiseksi.

Hanketta hallinnoi ProAgria Itä-Suomi ry / Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ja sen rahoittaa Oulujärvi LEADER ry.

Vuonna 2020 hankkeessa on toteutettu Melalahden ja Koikeronlahden alueiden luontoselvitys. Hankkeelle haetaan jatkoaikaa vuodelle 2021 koronapandemian vuoksi toteuttamatta jääneille toimenpiteille.

Lisätietoa hankkeesta: hankevastaava Tuuli Mäkinen, p.0438272308 tuuli.makinen@maajakotitalousnaiset.fi

 

Allaolevalla lomakkeella voit ilmoittaa luontoon liittyvästä havainnosta tai kunnostustarpeesta alueella (esim. lintujen pesintä, vesikasvillisuuden runsastuminen) tai lähettää yhteydenottopyynnön.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen hankkeen tiedotusta varten ja tietojen käsittelyn ProAgrian tietosuojaselosteen mukaisesti: https://www.proagria.fi/sisalto/proagrian-tietosuojaseloste-10047


Yhteydenottopyyntö

Jaa

Tapahtumat

Hanketoimijat