Maisemallista aarteenetsintää

2 min lukuaika

Maisema mielessä

Aikuisiällä aloittamani uusi harrastus avaa silmäni monelle uudelle maisemakokemukselle

Hietajärvi Suomussalmella, kuvat Marika Turpeinen

Tässä sen pitäisi jossakin olla. Katse harhailee kännykän ruudun ja ympäröivän harjuisen maaston välillä. Keikun pelottavan lähellä harjun vajoaman reunaa, jossa suuri mänty sinnittelee pystyssä. Kiertelen ja katselen mahdollisia piilopaikkoja ja kertaan vielä kerran kuvauksen. Ja sitten, viimeinen katsomaton kolo osoittautuu oikeaksi ja purkki sattuu käteen.

Laitan nimimerkkini sisältä löytyvään vihkoon, suljen kannen ja asettelen purkin tarkoin samaan kohtaan, mistä sen otinkin. Nousen ylös ja suoristan selkäni ja vasta siinä vaiheessa tajuan kätkön paikkavalinnan tarkoitusperän.


Puolanka, Hepoköngäs

On lämmin heinäkuinen päivä ja aurinko paistaa jopa liiankin kuumasti. Seison harjun laella, jonka vajoaman alapuolella välkkyy kirkas järven pinta ja avautuva kuvankaunis maisema siintää normaalia kauemmas, näin kainuulaisen mittapuun mukaan.

Olemme kesälomareissulla synnyinseudullani Kainuussa ja poikkesimme matkan varrella muutamalla geokätköllä. Aikuisiällä aloittamani uusi harrastus avaa silmäni monelle uudelle maisemakokemukselle. Kotiseutuni eittämättä kauneimpiin maisemiin kuuluva Suomussalmen Hietajärven Kaunisniemi avautui aivan uudella tavalla, joka muutoin olisi voinut hyvinkin jäädä näkemättä.

Mitä geokätköily oikein on? Lyhyesti sanottuna se on nykyaikaista aarteenetsintää, jota harrastetaan ympäri maapallon. Harrastamiseen tarvitaan yksinkertaisuudessaan vain älypuhelin, johon on ladattu geokätköily-sovellus sekä rekisteröidyt tunnukset.

Kätköjä on erikokoisia ja eri haastavuustasoja. Kätkö sisältää aina vähintään lokivihkon, johon kirjoitetaan vain päivämäärä ja käyttäjätunnuksesi. Kätkössä voi olla sen koosta riippuen lisäksi mm. kynä, vaihtotavaraa tai erilaisia kulkijoita. Vihkoon ”lokkaamisen” lisäksi, sinun tulee kirjata kätkö myös nettisivustolla/älypuhelimen sovelluksella, mutta varo tarkoin paljastamasta kätkön piilopaikkaa!

Keskity alussa vain etsimään erilaisia kätköjä, kun olet harjaantunut, voit alkaa itse piilottaa kätköjä. Kätkön piilotukseen tarvitaan maanomistajan lupa eikä kätkön piilotus saa vahingoittaa luontoa.


Geokoirat

Harrastuksen perimmäisin tarkoitus on piilottaa kätköjä sellaisiin paikkoihin, jotka halutaan esitellä muille, esimerkiksi erilaisia luonto- ja maisemakohteita tai kohteita, joilla on jotain kulttuuriarvoja. Kätköjä voi piilottaa maisema- tai luontopolun varrelle useampia ns. multikätköksi, näin maiseman kokemisesta saadaan pitkäkestoisempi kuin yhden ainoa kätkön piilottamisella.

Suosittuja kätköpaikkoja ovat mm. isot siirtolohkareet, korkeat näköalapaikat, vesistöjen rannat ja taitaapa harvassa olla enää sellaista näkötornia, josta kätköä ei löytäisi.

Suosittelen jokaista tutustumaan tähän koukuttavaan harrastukseen, niin yllätyt, kuinka kotikulmilta löytyy ennennäkemättömiä paikkoja.

Marika Turpeinen
maisemasuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset

Maisema mielessä on Maa- ja kotitalousnaisten MKN Maisemapalveluiden blogisarja, jossa kerrotaan Suomen kauneimmista ja arvokkaimmista maisemista sekä työstä ja vapaa-ajasta maiseman parissa. Kirjoittajat työskentelevät Maa- ja kotitalousnaisten ja ProAgrian maisema-asiantuntijoina.