Vietä lasten kanssa syyslomaa Peurungassa

Nyt kannattaa jo suunnitella ensi syksyn lomaa ja hyödyntää Maaseudun terveys- ja lomahuollon (MTLH) Maa- ja kotitalousnaisille myöntämä Meidän perheen lomaviikko. Lomaviikon kohderyhmänä ovat lapsiperheet.

Tavoitteena on virkistyä lomalla samassa elämäntilanteessa olevien kanssa vertaistuen sekä lomapaikan tarjoaman ohjelman avulla. Järjestettyyn ohjelmaan voi osallistua mieltymystensä mukaan.

Lomia anotaan viimeistään kolme kuukautta ennen loman alkua mieluiten sähköisellä lomakkeella osoitteessa www. mtlh.fi. Sivuilta löytyvät myös tulostettavat, käsin täytettävät lomakkeet.  Lomake kannattaa täyttää huolellisesti perusteluineen ja siihen merkitään tieto järjestöstä, jonka varaamalle lomalle haetaan. Jäsenyyttä järjestöön ei kuitenkaan edellytetä.

Loman omavastuu on 20 euroa vuorokaudessa ja alle 17-vuotiailta ei peritä maksua. Matkakustannuksista lomalaiset vastaavat itse.

Vastaus myönnetystä lomasta tulee noin 2 kuukautta ennen loman alkua. Tuettu loma voidaan myöntää korkeintaan joka toinen vuosi.

Meidän perheen loma 20. - 25.10.2019 Peurungan kylpylässä lapsiperheille, hakuaika päättyy 20.7.2019

Lapsiperheille suunnattu tuettu loma ajoittuu toiselle suosituista syyslomaviikoista, joten kannattaa selvittää oman kunnan loma-aika hyvissä ajoin loman hakemista varten.

Majoitus perhekoon mukaisissa huoneissa tai huoneistossa. Lomaan sisältyy täysihoito.

Lomapaikan yleisen lomaohjelman ja allas- ja kuntosalipalveluiden lisäksi lapsiperheille järjestetään perheen yhteistä ohjelmaa, eri-ikäisille lapsille suunnattua toimintaa ja vanhemmille suunnattuja ryhmäkeskusteluja. Loman aikana järjestetään 1 - 3-vuotiaille lapsille maksutonta lastenhoitopalvelua 4 x 2 tuntia.

               

 

 

 

Jaa

Ajankohtaista

Ota yhteyttä