Ulla Käkilehto on vuoden Maa- ja kotitalousnainen Pohjois-Pohjanmaalla

2 min lukuaika

”Aktiivinen toimija. Aina ensimmäisenä ja innokkaana menossa ja tekemässä innostaen muitakin mukaan”, Vuotungin maa- ja kotitalousnaiset pe

Vuoden 2017 Maa- ja kotitalousnainen Pohjois-Pohjanmaalla on Ulla Käkilehto Kuusamon Vuotungista. Oulun Maa- ja kotitalousnaisten myöntämä tunnustus julkistettiin piirikeskuksen edustajakokouksessa Siikajoella.

Ulla Käkilehto toimii tällä hetkellä Vuotungin Maamiesseuran naisosaston puheenjohtajana. Seuran toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 2000 lähtien.

”Aktiivinen toimija. Aina ensimmäisenä ja innokkaana menossa ja tekemässä innostaen muitakin mukaan”, Vuotungin maa- ja kotitalousnaiset perustelevat ehdotustaan vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi.

Kalajoella syntyneen Ullan toi Kuusamoon vuonna 1987 työ silloisen Oulun maaseutukeskuksen kotitalousneuvojana. Vuodesta 2002 lähtien hän on keskittynyt maitotilan emännyyteen.

Ulla Käkilehdolle maa- ja kotitalousnaisten toiminta merkitsee ennen kaikkea sosiaalista kanssakäyntiä. Sitä tarjoavat esimerkiksi Vuotungissakin järjestettävät ruokakurssit.

”Vaikka netti tulvii reseptejä ja jokainen varmasti osaa laittaa ruokaa, kurssit antavat mahdollisuuden kokeilla uutta. Niille osallistuu eri-ikäisiä naisia, niinpä aina saa mukaansa monta muutakin uutta ajatusta.”

Vuotunkilaisten omassa kylätalossa on toimintaa viitenä iltana viikossa, joskus kaikkina viikonpäivinä. Suomi 100 -itsenäisyyspäivän lähetessä kyläläiset ovat juuri saaneet valmiiksi yhdessä rukajärveläisten kanssa 60 havuseppelettä sankarihaudoille.

Ajatusten tuuletusta ja vertaistukea

Vuosien varrella Ulla Käkilehto on kuulunut Oulun Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskuksen hallitukseen sekä MTK­-Kuusamon toimintaan sihteerinä ja tätä nykyä rahastonhoitajana. Hän on Kuusamon Osuusmeijerin hallintoneuvoston puheenjohtaja.

”Koillismaalla on maidontuotantoon edelleen hyvät edellytykset nurmituotannon ansiosta. Huonot sadot ja sääolot ovat kyllä koetelleet monen jaksamista. Maa- ja kotitalousnaisten toiminta tarjoaa mahdollisuuden kokoontua yhteen, puhua ihan muista asioista ja saada vertaistukea.”

Kiire ja kilpailu ajasta ovat Ulla Käkilehdon mielestä maa- ja kotitalousnaisten kuten monen muunkin yhdistyksen haaste.

”Maa- ja kotitalousnaisten nimi saattaa kuulostaa jonkun mielestä vanhahtavalta. Itse pidän nimeä hienona. Useimmilla meistä on multaa kynsien alla ja koti huolehdittavana. Mukaan voi tulla vaikkei omistaisi aarin aaria –sekä naiset että miehet. Yksin saa aikaan vähän, porukassa paljon.”

Lisätietoa: Oulun Maa- ja kotitalousnaiset, toiminnanjohtaja Maija-Liisa Tausta-Ojala, puh. 040 580 0438, maija-liisa.tausta-ojala@maajakotitalousnaiset.fi