Halaa puuta -arvosta lähiympäristöäsi

Puunhalausviikkoa vietetään elokuun viimeisellä viikolla 20.–26.8.2018. Kolmatta kertaa järjestettävä tempaus kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään. Vuoden 2018 teemana on hyvinvointi ja terveys.  

Puistot, lähimetsät ja lenkkipolut ovat tärkeitä virkistyspaikkoja sekä mielelle että keholle. Luontoon liittyviä moninaisia terveysvaikutuksia on alettu ymmärtää paremmin vasta nyt, kun rakentamisen ja teknisen kehityksen myötä luonnonläheisyys sekä asumisen että työn ympäristöissä on vähentynyt voimakkaasti.

-          Omilla valinnoilla voi hakeutua luonnon pariin, ja sitä kautta vahvistaa terveyden tukipilareita sekä parantaa oman elämän laatua, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija ja green care -asiantuntija Anja Yli-Viikari.

Halaa puuta ja voi hyvin!

Vihreällä ympäristöllä on tutkitusti monia terveysvaikutuksia. Hyötyjä on mahdollista saada niin metsäpolulta kuin lähipuistostakin.

Ota tauko – nollaa stressitasot

Luonnonympäristöt laskevat elimistön stressireaktioita; verenpainetta, sydämen sykettä ja lihasten jännitystä. Luontoon kannattaa mennä erityisesti silloin, kun olotila tuntuu rasittuneelta tai jännittyneeltä, ja ajatukset pyörivät päässä. Pienetkin mikrotauot ja elävän luonnon muistutukset ympäristössä auttavat.

Luonto on parasta mindfulnessia

Luonnossa kyky tunnereaktioiden säätelyyn paranee samoin kuin myös aivojen mahdollisuudet luovaan ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun. Lyhytjänteisen reagoinnin ja toiminnallisuuden sijaan voi syventyä asioiden rauhalliseen käsittelyyn, ja löytää kenties myös uusia ratkaisuja kohdattuihin haasteisiin.

Vihreää hyötyliikuntaa, joka sopii kaikille

Luonnon parissa voi harjoittaa vihreää hyötyliikuntaa monella eri tavalla. Toiselle soveltuu puutarhan hoito, toinen haluaa kävellä ulkona vuodenajan ja säätilan muutoksia tarkkaillen. Metsäinen maasto on ihmiselle luontaista liikkumisen ympäristöä, jossa kehoa joutuu käyttämään kokonaisvaltaisesti.

Harjoita elämisen taitoja ja hallittua riskinottoa

Varsinkin lapset ja nuoret tarvitsevat omien taitojen tuntemista sekä hallitun riskinoton ja selviytymisen kokemuksia. Niitä ei voi opetella oppikirjasta eikä nettiruudulta, ainoastaan omakohtaisesti tekemällä ja kokemalla.

Kerää hyvät mikrobit talteen

Luonnosta saamme hyödyllisiä mikrobeja, jotka vahvistavat immuunipuolustusta ja suojaavat meitä sairauksilta, kuten allergioilta ja suolistosairauksilta. Suomalaistutkimuksen mukaan jo kahden viikon altistus mikrobeille voi parantaa kaupungissa asuvan ihmisen mikrobiston monimuotoisuutta merkittävästi.

Vahvista luontosuhdettasi

Luonnon anti terveyden tueksi voi olla myös yksinkertaisesti vain arjen elämyksellisyyttä ja pieniä ilon hetkiä. Luontosuhde tuo mukanaan monia hyvinvointietuja. Olisiko puunhalaaminen juuri sinulle sopiva keino, jonka avulla omaan arkeen voi annostella pieniä luovan mielen ja ilon hetkiä?

Jaa oma rutistuksesi somessa tunnisteella #puunhalausviikko

Puita voi halata kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa tai isommallakin porukalla. Ajankohdan voi jokainen päättää itse. Jaa oma rutistuksesi ja seuraa muiden otteita somessa tunnisteella #puunhalausviikko.

Puunhalausviikon sivuilta (www.vyl.fi/alan-kehittaminen/teemavuodet-ja-kampanjat/puunhalausviikko/) löytyy tietoa ja vinkkejä puunhalausviikon viettoon viikon jokaiselle päivälle. Materiaalit ovat kaikkien vapaasti käytettävissä.

Valtakunnallisen puunhalausviikon 2018 järjestävät Viherympäristöliitto, Maa- ja kotitalousnaiset, Luonnonvarakeskus ja Green Care Finland. Puunhalausviikko on myös Ylen Mennään metsään -kampanjan kumppani ja osa Suomen luonnon päivän tapahtumia.

Lisätiedot

Puunhalausviikon sivut: https://www.vyl.fi/alan-kehittaminen/teemavuodet-ja-kampanjat/puunhalausviikko/

Instagram: #puunhalausviikko @puunhalausviikko
Twitter: #puunhalausviikko
Facebook: https://www.facebook.com/events/240307266824455/

Kehitysjohtaja, maaseutumaisema ja luonnonhoito, Leena Lahdenvesi-Korhonen, Maa- ja kotitalousnaiset, leena.lahdenvesi-korhonen(at)maajakotitalousnaiset.fi, p. 040 523 5133

Tutkija, Luonnonvarakeskus, Anja Yli-Viikari, anja.yli-viikari(at)luke.fi, p. 0295326662

Koordinaattori Tiia Naskali, Viherympäristöliitto ry, tiia.naskali(at)vyl.fi, p. 050 4381 860

Tutkija Eeva-Maria Tuhkanen, Luonnonvarakeskus, eeva-maria.tuhkanen(at)luke.fi, p. +358 29 532 6595

 

Jaa

Ajankohtaista

Ota yhteyttä