Asiantuntijoiden paikkoja avoinna Itä-Suomessa

Uusia tekijöitä haetaan Itä-Suomeen

ProAgria Itä-Suomi ja sen osana toimiva Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset hakevat joukkoonsa uusia tekijöitä.
Pohjois-Savossa vapautuu paikka maisema- ja ympäristöasiantuntijalle. Monipuolisiin tehtäviin kuuluvat maisema- ja luontoselvitykset ja -investoinnit, kouluttaminen, ympäristösuunnitelmat ja neuvonta.
Asiantuntija osallistuu myös hankesuunnitteluun ja -hallinnoinnintiin. Työtä tehdään yhdessä tiimin ja työkavereiden kanssa. Asiantuntija sijoittuu Pohjois-Savoon, mutta työskentelyalueena on sekä Pohjois-Savo että Kainuu ja välillä tehdään myös ilta- ja viikonlopputyötä asiakastarpeiden mukaan.  

Kainuuseen haetaan yritysasiantuntijaa maaseudun pienyritysten sekä monialaisten että toimintaansa monialaistavien maatilojen alkuvaiheissa ohjaamaan investointi- ja kehittämispoluille. Alueen yritysryhmähankkeiden aktivointi ja tukeminen ovat osa tulevaa tehtävää
Yritysten kannattavuus ja lainalaisuudet sekä lainsäädäntö ja rahoitusjärjestelmien tunteminen ovat tulevan asiantuntijan hallussa ja  

Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset eivät tunne maakuntarajoja ja välillä matkat voivat suuntautua Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon.  Ajokorttia tarvitaan ja valmiuksia sekä ilta että viikonlopputöihin.

Hakuaika päättyy 2.3.2021; klo 23:59.

Lisää tehtävistä löytyy proagria.fi/rekry   

Lisätiedot: Marjatta Pikkarainen, toiminnanjohtaja p. 044 320 1585, marjatta.pikkarainen@maajakotitalousnaiset.fi marjatta.pikkarainen@proagria.fi

 

Jaa